sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

24.7.2015 - ANNELI - Talviainen VPK:n lava, Orivesi



KUN ANNELIN PÄÄSTÄÄ IRTI:

"Kun Annelin päästää irti”… eli hauskaa piisaa, piisaa ja piisaa, saimme todellakin kuulla Annelia koko rahan edestä, ja jopa hivenen enemmän! Kun laskee Annelin Talviaisen illan setit yhteen saimme kuulla Annelin mainioita laulutulkintoja kokonaiset kaksi tuntia, ja vähän jopa päälle, eli "kun Annelin päästää irti" jne… ja kaiketi Annelin lauluja piisais vaikka aamuun asti, jos ja kun huviluvat antais siihen myöten! :-))

Talviaisen VPK:n lava oli uusi tanssipaikka lähes meille jokaiselle. Nuoresta iästään huolimatta Annelille on kertynyt keikkakokemusta kokolailla jo kahdestoista vuoden ajaksi. Tuosta huolimatta myös Annelille löytyy edelleen aivan uusia keikkapaikkoja kuten perjantainen Talviaisen VPK:n lava. Tiettävästi myös kukaan Recadosin pojista ei ollut aiemmin käynyt Talviaisen lavalla. Itselle eilinen Talviaisen lavan keikka oli toinen…

Talviaisen VPK:n lava – Orivesi

Jos oikein arvaan Talviaisen VPK:n lava on aika monelle kokolailla tuntemattoman, joten pieni lavan historiikki on kaiketi paikallaan: Talviaisen VPK Orivedellä (Länkipohja) on perustettu vuonna 1948. Sivukylien varsinaisen palokuntatoiminnan jäätyä tarpeettomaksi sen toiminnan pääalue on ollut tanssilavatoiminta. Tulojensa kartuttamiseksi VPK rakensi ensimmäisen tanssilavansa talkoovoimin vuonna 1949. Aluksi lavalla oli tanssit sunnuntaisin äänilevyjen tahdissa. Lava toimi kymmenen vuotta, mutta osoittautui liian pieneksi. Uusi lava tehtiin lähimaastoon, mutta sekin kävi ajanmyötä liian pieneksi.


Joten nykyinen toiminnassa oleva lava on jo kolmas Talviaisen VPK:n rakentama lava. Lava rakennettiin vuonna 1965 ja avajaiset pidettiin juhannuksena 1966. Lavaa on sittemmin kunnostettu säännöllisesti ja palveluun kuuluu nykyään terassi olut- ja siiderioikeuksin, kahvio, sisävessat sekä makkaranmyyntipiste.  Lava on toiminut läpi vuosikymmenien talkoovoimin.


Talviaisen Aikataulut kohdallaan…

Talviaisen lavalla noudatetaan edelleen varsin perinteistä lavatanssien aikataulua. Eli tanssit olivat kahdeksasta puoliyhteen. Recados aloitti kahdeksalta ja saimme illan solistimme Anneli ensimmäiselle setilleen kymmeneltä. Aikataulu on näin perjantai-illaksi varsin hyvin kohdallaan, ja toki myös muutoinkin! :-))

Oli Annelin vuoro astella lavalle... Recadosin pojat kuuluuttivat, ”Anneli Mattilaa”… Tyylikkäästi illan keikkaan pukeutunut ja kauniisti hymyilevä Anneli saapui lavalle, tervehtien aluksi katseellaan lavan edustalle rientäneitä keikkatuttujaan. Annelin aloituksena kuulimme kappaleen ”ne na na na” jota seurasi kappaleet ”koivukuja” sekä edelleen valssikappaleet ”minä rakastan sinua” sekä ”rantakoivun alla”…

”Se ei kerro minusta”…

Anneli: ”rumbaa oli toivottu, niin otetaan tuolta ensimmäiseltä levyltä ”tahdo tietää en”. Illan toisena rumbana kuulimme vanhan tutun rumbaklassikon ”became mucho”. Rumbakappaleitten jälkeen oli Annelin ja Jarkon dueton vuoro ”hits road jack” jota seurasi edelleen kappaleet Lea Lavenin aikoinaan tutuksi tekemä ”sovitaanks näin”, ”villi varsa”... ja kuten ”villi varsa” kappaleen yhteydessä monesti aiemmin Anneli oikaisi ettei kenellekään tulisi mitään väärin ymmärrystä, ”villi varsa” kappale ei kerro hänestä. Anneli: ”se ei kerro minusta”, huomautti Anneli omaan hauskaan leikkisään sävyynsä, no usko nyt sitten...! ;-)) Toisena sambakappaleena kuultiin Madonnaa kappaleessa “la isla bonita”.


"Kertokaa se hänelle"...

Ensimmäisen aina neljääntoista kappaleeseen ”venähtäneen” setin lopuksi kuuluimme Annelilta aivan upeat tulkinnat kappaleista ”vihreät niityt” sekä niin ikään varsin upea tulkinta kauniista kappaleesta ”kertokaa se hänelle”. Setin päätteeksi kuulimme kappaleen ”suojaan”…

"Kertokaa se hänelle", "dicitencello vinue", - postia rintamalta, on edelleen mielestäni yksi kaikkien aikojen kauneimmasta sävelmästä minkä tiedän. Kappale on tiettävästi alkujaan Italialainen ja kerrotun tarinan mukaan laulun sanat ovat kirjoitettu sotarintamalta siellä jostain, kertoen oman rakkaansa kaipuusta, "se hänelle nyt kertokaa, kun itse en mä voi"... Jo pelkästään sanoja kuuntelemalla tahtoo väkisin myös raavas mieskin herkistyä, saati kun oma suosikkityttö Anneli sen meille vieläpä noin kauniisti tulkitsee... aivan jotain käsittämättömän herkkää ja kaunista... Tapsukka on ainakin täysin myyty!! :-))

"...Vain häntä muistan,
kun yöni yksin valvon.
Se hänelle nyt kertokaa,
kun itse en mä voi...


...Oot minun aina.
En päästä sua koskaan.
Oot uni jota kaipasin.
Sinua aina rakastan… 



Anneli laittoi tangoksi…

Annelin toisen setin aluksi saimme kuultavaksi kappaleet ”kuolleet lehdet”, ”onni jonka annoit pois”, ”don’t cry for louie”, “jambalaya”, tangot ”kriminal tango” ja ”soi maininki hiljainen” , ”ihoissa on virtaa” sekä toiveena kuultu kappale ”seitsemäs taivas”…




Lopuksi Lewisiä Annelin malliin…

Keikkaa jatkettiin kappaleella ”mikä sun nimi on”. Jonka jälkeen lisättiin vauhtia Jerry Lee Lewisin 50 – luvun rokkikappaleen tahdittamana ”great balls of fire”. Toisen setin päätteeksi kuullimme kivan Beatles sävelmän ”i saw her standing there”… Wauu… :-))

Hetken päästä Anneli palasi lavalle encore kappaleille. Aluksi Anneli katsoi Jarkon puoleen, ”nyt otetaan Jarkon kanssa”… muuta ei Anneli juuri ennättänyt sanoa, huomaten samalla Jarkon hivenen yllättävän ilmeen, mitähän se nyt oiken meinaa… Anneli pääsi näet jälleen kerran poikia yllättämään! Mutta ei setään mitään hätää tutulle piisillä kuitenkin mentiin, eli Annelin ja Jarkon haukalle duetolle ”satadiin”. Keikan päätteeksi kuulimme kappaleen, alun perin Deep Purplen "soldier of fortune", ”luotu lähtemään...


Palaamme Syviksellä...


Tapsukka kiittää ihanaa suosikkityttöä Annelia kivasta illasta, palaamme Syviksellä! :-))

maanantai 6. heinäkuuta 2015

4.7.2015 - ANNELI - Maaningan Kasino, Maaninka



Kasinon juhannua 2012... 

Tarinan aluksi hivenen Kasinon keikka historiaa... Maaningan Kasino on käynyt vuosien saatossa tanssipaikkana varsin tutuksi. Kasinon ensimmäisen keikan ollessa jo tuolta yhdeksän vuoden takaa heinäkuussa 2006. Tämän jälkeen aina kun Anneli on ollut kasiolla olen ollut tottakai myös itse paikalla, kuten viime lauantiaina. 

Palataan hetkeksi Annelin keikalle kasinolle tuonne kolmen vuoden taakse juhannusaattoon 2012. Myös tämä Annelin keikka on edelleen varsin tuoreessa muistissa. Yhtenä päällimäissenä mainion keikan lisäksi muistuu sieltä mieleen muun muassa aattoillan ennätyssuuri yleisömäärä joka oli kerrotun mukaan Kasinon kaikkien aikojen yleisöennätys. Kuvien alla olevasta linkistä pääse vielä muistelemaan kokonaisuudessa tuota edellä mainittua juhannusaaton keikkaa tuolta kolmen vuoden takaa…


Kuvat vuoden 2012 juhannusaatolta. Ylin kuva: Sofia Mattila

Kimpassa jälleen matkaan...

Palatkaamme viime lauantaihin. Olimme jälleen kimpassa liikkeellä. Itse olin rientänyt Palokan Apsille josta jatkoimme matkaa tällä kertaa nelistään. Keikkaystävieni Tarjan ja Martin lisäksi mukaan oli saatu heidän harmonikan kanssa pikku tanssiorkesterin mukana keikkaileva naapurinsa Antti. Pieni yllätys oli tosin matkalla kun nelostieltä Maaningan suuntaan johtava sinientie oli laitettu remonttiin joten joudumme välillä koukaamaan joitainkin pienempiä lähinnä ”kinttupolkuja” muistuttavia kiertoteitä myöten taksiein siniselle tielle ja kohti Maaninkaa... 

Perillä Kasinolla…

Olimme kaikesta kiertoteistä huolimatta Kasinolla jo hyvissä ajoin hivenen kahdeksan jälkeen. Recados aloitti oman osuutensa puoliyhdeksältä. Meidän oman suosikkimme Annelin saimme lavalle Recadosin kahden setin jälkeen puoliyheltätoista. Anneli oli pukeutunut illan keikkaan tummaan lähes mustaan ja kullan väreillä koristeltuun kesäiseen mekkoon, mutta kuinka ollakaan hänen kipaistessa lavalle, oli kengät jääneet jonnekkin takahuoneeseen... Annelin mukaan ei kuulemma ennättänyt kenkiä jalkaan laittaa kun tuli niin kiire lavalle!!! ;-))


Annelin aloituskappaleena kuulimme tällä kertaa vanhan Vaya Con Dios hitin ”ne na na na” jonka jäljestä Anneli muisti jälleen Tapsukkaa osoittaen seuraavan kappaleensa ”mustat silmät” Tapsukalle. Kiitos Anneli! :-)) :-)) 

Humppamies Viitasaarelta...

Keikkaa jatkettiin kappaleilla ”rakkauden muistomerkki”, ”laivat”, ”villi varsa” sekä Madonnan ”la isla bonita”. Seuraavana oli humppa kappaleiden vuoro. Anneli: ”mennään heti humpat perään”, Annelin samalla kääntyen rumpali Pertin puoleen ja jatkaen edelleen… ”tää meidän rumpali on naapuri pitäjästä Viitasaarelta, Pertti on oikea humppamies, hän on kertonut että joka kerta se pitää mainita että hän on Viitasaarelta!” No sehän tuli sitten myös tälläkin kertaaa kerrottua… hyvä Pertti, hyvä Anneli! Humppakappaleina kuulimme ekaksi ”kaksi kolpakkoa” sekä toisena humppana ”autotyttö”…

Humppakappaleiden jälkeen olivat vuorossa rumbat ”tahdo tietää en” sekä “besame muсho”, jonka jälkeen kuulimme Annelin ja Jarkon duettokappaleen ”hits road jack”. Annelin ensimmäisen setin päätteeksi saimme kuultavaksi varsin mainion vedon vanhasta tutusta kappaleesta ”jambalaya”, ja voi että sentään, kappaleen vauhti kiihtyy vaan kerta kerran jälkeen aina vauhdikkaammaksi... ja sooloa piisaa soolon perään. Siitä me pidämme! :-))

Mikko sai kovat kehut…

Matkaseuranamme ollut hanuristi oli kertonut keikan jälkeen, kehuen samalla Annelia ja koko keikkaa kaiken kaikkiaan. Jos oikein olen ymmärtänyt yksi hänen suurin huomio oli kiinnittynyt kitaristiimme Mikkoon, hänen kertoessa jotakuinkin, ”ennätin kuulla kaksi piisiä Mikon soittoa, ja täytyy kyllä sanoa että noin hyviä kitaristeja suomesta ei montaa kyllä löydy”! :-))


”Onni jonka annoin pois”…

Anneli kipaisi toiselle setilleen. Heti lavalle saavuttuaan hänen vilkaistessa jalkohinsa ja kehaisten ”olen kasvanu kymmenen senttiä kun muistin ottaa kengät jalkaan"! ;-))

Toisen setin aluksi saimme kuultavaksi kappaleparin ”kuolleet lehdet” sekä viimeaikoina ohjelmistoon saadun ”onni jonka annoin pois”. Voi että sentään, ”onni jonka annoin pois” kappale oli juuri kuin Annelille tehty, niin hyvin piisi sopi Annelin tummalle kauniille äänelle. Ja tämän lisäksi kappaleen sovitus oli juuri sopivasti jazzahtava… hieno veto Annelilta kuin Recados orkesterilta… wauu! :-))

”Seuraavaksi mennään kymmenen vuoden taakse kappaleeseen tanssin päivät tanssin yöt”, esitteli Anneli seuraavaa tulevaa kappalettaan. Tämän jälkeen seurasivat kappleet järjestyksessä ”liian pitkä matka kotiin”, tangot ”kriminal tango sekä ”soi maininki hiljainen”, sekä edelleen Annelin pitkäaikainen kestosuosikki kappale ”don’t cry for louie” sekä kappale “koivukuja”… 


Vuoroon tuli illan toinen Annelin ja Jarkon duetto kappale ”mä lähden stadiin”, jossa kivaa menoa piisasi jälleen vaikka millä mitalla, sekä edelleen kappaleet ”suojaan”, ”seitsemäs taivas” sekä ”mikä sun nimi on” joka päätti samalla Anneli toisen setin…

"Tossut vain jää"...

Annelin palatessa lavalle Encore kappaleelleen hän tuumasi aluksi jotenkin tähän tyyliin, ”sitä vois laulaa vaikka puolikolmeen saakka”... bändin pojat siinä vähän toppuuttelivat ja lähinnä pyörittelivät päätään Annelin heitolle, että ei kai nyt sentään! 

Mutta siitäkös Anneli innostui lisää jatkaen edelleen, ”pojat meinas jo lähtee... mutta minähän olen siihen jo tottunut että pojat aina lähtee, tossut vain jää”… heitti Anneli vielä lisää itseirooniseen sävyynsä… Anneli edelleen aivan naurunsekaisesi, ”nyt minua rupesi kyllä punastuttamaan”, samalla hänen huiskutellessa käsillään kasvoja edessä, että huh huh… ”ruvetkaa nyt pojat äkkiä jo soittamaan!" Kuten olen jo monesti aiemminkin todennut Anneli on Anneli, ja lähes aina jotain pientä veitikkaa silmäkulmassa! ;-)) ;-))

Annelin ensimmäisellä Encore vedoilla kuulimme kappaleet ”ihoissa on virtaa” sekä ”great balls of fire”... Anneli poistui lavalta toivottaen hyvää kesän jatkoa yleisölleen...



”Tätä minä jo toivoin”… ;-))

"Näin helpolla" ei Annelia vielä päästetty. Annelin jo poistuttua takahuoneen puolelle tanssikansa taputti edelleen innoissaan toivoen Annelin vielä palaavan lavalle… Ja tulihan se Anneli vielä sieltä. Heti lavalle saapuessaan hän virkkoi tuttuun hauskaan tyyliinsä, ”tätä minä jo toivoin”! Toisella encore kerralla mentiin vähän rauhallisemmin, aluksi kappaleella "vihreät niityt" sekä Annelin osalta illan viimeiseksi ja samalla reilusti yli tunnin mittaiseksi ennättäneen toisen setin päätteeksi kappale ”nousevan auringon talo”… olipas muuten jälleen Annelilta huippu keikka!

Kuva: Matti Kostian
Kotimatkalla Apsille…

Kuten aina Maaningan keikalta palatessa poikkesimme tapamme mukaan Viitasaaren Aspilla. Ennätimme siinä juuri ja juuri nauttia kahvit ja rientää ulos kun paikalle saapui Anneli Jarkon kanssa. Ennätimme siinä vielä ennen matkan jatkamista vaihtamaan muutaman sanasen Annelin kanssa, missä mennään ja miten on matka sujunut, ja tietysti kuin pisteenä iin päällä saimme tottahan toki myös ne Annelin lämpimät lähtöhalit toistamiseen! :-)) 
  
Tapsukka kiittää ikuista suosikkiaan Annelia kivasta keikasta! :-))  
      
Aina ei mene kuin Strömsössä…

Heti kotiin tullessa huomasin että minulta oli jäänyt Tarjan ja Martin autoon pieni nahkainen luottokorttien kokoinen kotelo jossa olen säilyttänyt ajokortin kuten muutaman muunkin muovikortin, pankkikortit jne. Siinä ei auttanut kuin lähteä seuraavana päivänä noutamaan korttikotelo aina Juupajoelta saakka. Mitä nyt pieni lähes 300 kilometrin lenkki tuli tehtyä, mutta näitähän välillä sattuu… aina ei mene kuin Strömsössä!

Tapsukka edelleen