TAPANIN TANSSIT
PARKANOSSA:
Keikkauoden 2015 viimeistä vietiin...
Mennyt keikkavuosi
2015 alkaa olla pikkuhiljaa jo päätöksessä, eli keikkavuoden viimeistä keikkaa vietiin joten pieni keikkavuoden yhteenveto on kait paikallaan. Mennyt keikkavuosi
kului kokolailla vanhaa totuttua rataa. Sellaisia ennalta laskelmoituja keikkoja johon olen lähtenyt solistin tai vaikkapa pelkän bändin vuoksi kertyi vuodenmittaan kaiken
kaikkiaan viisikymmentäkuusi keikkaa, joista suosikkini Annelin keikkojen osuudeksi kertyi
tällä kertaa noin puolet eli hyvänmatkaa yli kaksikymmentä keikkaa hänen koknaiskeikkojen määrän ollessa jo 400 keikkaa! Tämänvuotisen keikkalistan toisena komeilee Annelin isosisko ihana ja aina tyylikäs Anne kolmellatoista keikalla.
Eli aika monta kertaa on edelleen matkaan lähdetty myös vuonna 2015 vaikka noista 2008 keikkavuoden yhteensä tasan sadan keikan huippulukemista ollaan tällä kertaa aika kaukana. Se oli silloin, mutta eiköhän se siitä! Mainittakoon että vuoden kaikista keikoista ei näillä sivuilla ole omaa tarinaa!
Eli aika monta kertaa on edelleen matkaan lähdetty myös vuonna 2015 vaikka noista 2008 keikkavuoden yhteensä tasan sadan keikan huippulukemista ollaan tällä kertaa aika kaukana. Se oli silloin, mutta eiköhän se siitä! Mainittakoon että vuoden kaikista keikoista ei näillä sivuilla ole omaa tarinaa!
Käenkoski tuttu paikka...
Tapaninpäivän keikkapaikka Käenkosken tanssilava on vuosien mittaan tullut varsin tutuksi
paikaksi. Pelkästään jo Annelin keikkojen osalle keikkoja Käenkoskella on kertynyt
tämäniltainen Tapaninpäivä keikka mukaan lukien kaiken kaikkiaan 22 keikkaa! Tuolla keikkamäärällä on menty jo muun muassa taannoisen Lomakouheron ohitse että heilahtaa.. :-))
Käenkoskella
tanssit alkoivat ilta puoliyhdeksältä. Olin itse paikalla myös hyvissä ajoin jo
ensimmäisten tanssitahtien vasta soidessa. Anneli taustaorkesteri Recados aloitti ja
kohta oli Annelin aisaparina olleen Helminauha orkesterin vuoro jne...
Tuttua taattua
Annelia...
Saimme
illan tähtemme Annelin lavalle noin yhdentoista kieppeillä. Jo hyvissä
ajoin ennen Annelin esiintymisosuutta alkoi lavan edustalle kertyä Annelin fanittajia ja kait joukossa saattoi olla myös jokunen muutoin vain utelias kattomassa Annelia ”katotaan nyt ainakin vähän aikaa”... mutta loppujen lopuksi tämä innokas katsojajoukko seurasi suosikkiaan aina siihen viimeiseen säveleen saakka! :-))
Anneli
aloitti oman osuutensa tutuilla taatuilla kappaleilla, ”ne na na na”, ”don’t
cry for louie”, “suojaan”, sekä vanha kunnon, myös aikoinaan vuosia oman kännyn
soittoäänenä ollut ”tanssin päivät, tanssin yöt”...
Pikkusisko Anitta
lavalle...
Parin
aloitus kappaleparin jälkeen Annelin katse siirtyi lavan edessä olleen
fanijoukon taustalle kysellen paikalla ollutta Anittaa lavalle... ei aikaakaan kun Anitta oli kipaissut jo lavalle. Annelin pienen hauskan rupattelun jälkeen päästettiin Anitta
irti ja kuinkas muuten kuin reippaiden humppakappaleiden ”tiikerihai” sekä
”kaksi kolpakkoa” kappaleiden pariin...
Te kaikki jotka olette nähneet Anittan esiintyvän,
tiedätte kyllä. Kun Anitta päästetään irti, paikalta ei löydy ainuttakaan
hapannaamaa, kuten ei tälläkään kertaa, jolloin hymyä riitti jokaisella. Anitta jos
kukaan on aivan valloittava persoona! :-))
Anitta
muisti lauluissaan myös nimipäiväsankaria Tapsukkaa kuten myös vieressä ollutta
keikkakaveriani Marttia... ”kas tuol on Antti, Martti, helppo-Tapsa..." jne :-))
Anneli takaisin
lavalle...
Anittan
parin humpan jälkeen Anneli siirtyi jälleen puikkoihin. Kuulimme häneltä seuraavksi kappaleet ”tahdo tietää en”, ”became mucho”, ”villi varsa”, ”la isla bonita”,
Jarkon kanssa duettona esitetty ”hits road jack” sekä uudelleen Annelin
ohjelmistoon otettu ”hei sovitaanks näin”. Anneli: ”Otetaan vielä jotain
nopeeta kappaletta jota tuli aikoinaan laulettua tosi paljon”... seurasi pieni hiljaisuus kun bändin
pojat kuin odottivat, että mitähän Annelilla on taasen mielessä? Anneli toki poikien pienen odottelun huomasi, mutta ei mitään hätää, Anneli jatkoi, otetaan ”blue suede shoes,
siniset mokkakengät”! Tämä vanha mainio ja samalla mielestäni yksi Annelin keikka pravureita oleva rokkikappale sai parikseen "that's
all right, kaikki hyvin äiti”... jess... :-))
Kun kerta Tapaninpäivästä oli kyse sain ymmärtääkseni eräältä fb-kamultani nimpparilahjaksi auton pyöriin lukkopultit. Mutta niistä ei sen enempää... tiedätte kyllä. Kiitos!
Oot sie sitten aika veikee...
Helminauha
orkesteri hoiti välillä oman settinsä jonka jälkeen saimme jälleen suosikkimme Annelin takaisin lavalle. Annelin toinen setti aloitettiin kappaleparilla “mamy blue” ja
“seitsemäs taivas”. Sekä edelleen kappaleella Annelin ”vanhalla”
lempparipiisillä kuten Anneli sen kertoi, kappale ”kuolleet lehdet, les feuilles
mortes”, sekä edelleen kappaleella ”onni jonka annoit pois”...
Anneli:
”Seuraavaksi omistan kappaleen kaikille Tapaneille... tuossa on ainakin
yksi Tapani”, Annelin vilkaistessa puoleeni. Anneli jatkoi varsin
veikeä ilme kasvoillaan, ”otetaan kappale ja oikein pohojalaisittain mustat
silmät”... ja edelleen kertoen kuin innoissaan varsin mairea hymy kasvoillaan jotenkin
tähän tapaan, ”mustat silmät ovat koituneet jo näköjään Tapsukan kohtaloksi”, ja sitä Annelin tuttua hersyvää naurua vielä päälle... hymm... jos muuten oikein veikkaan, Annelin ajatuksissa oli varmaankin, jokin pohojalainen nakkikioski viikonloppuna joskus aamukolmen maissa... eli, kuten on kerrottu mustia silmiä kuulemma siellä riittää, heh heh.. :D
...voi sinua Anneli, oot sie sitten sitten aika veikee... Kiitos Anneli! :-))
Riemastuttavaa
soitantaa...
Tämän
riemastuttavan tuokion jälkeen keikkaa jatkettiin kappaleella ”jambalaya”, josta myös tälläkin kertaa löytyi mainiota kilpasoitantaa malliin Mikko vastaan Jarkko, että oksat pois! Anneli seuraavaksi:
Seuraavassa kappaleessa mennään käymään stadissa kuten meillä sanotaan, mennään isolle
kirkolle, kappalessa mennään stadiin”... jos edellisessä "jambalaya" kappaleessa vedettiin oikein
kunnon kilpasoitantaa, ei ”mennään stadiin” kappale jäänyt juurikaan niin
sanotusti tästä pekkaa pahemmaksi. Soolo-osuudet mentiin makeesti varsin tiukkaan rockabillyn iloiseen tahtiin...
Keikkaa jatkettiin kappaleilla ”ihoissa virtaa”, ”rakkauden muistomerkki” sekä keikalla mukana olleelle Tarja äidille omistettu Vaya Con Dios kappale ”sold my soul”...
ennen äidille omistettua kappalettaan Anneli innostui vielä keromaan että oli
ennen joulua äitinsä apuna pyöritellen jotain jopa 350 lihapullaa jouluksi jne... että hyvä
niin, kait hyvältä maistui! :-))
Toisen setin
lopuksi kuulimme Annelilta vielä varsin huiman rokkivedon, että voihan sentään ”great
balls of fire”! Parikseen ja samalla toisen setin päätteeksi kuulimme Annelin
oman levytyksen ”saappaat”... vauu, että meillä oli kivaa!
Jarkon viimeinen
Recados keikka...
Anneli
taputettiin vielä parille encore kappaleelle. Lavalle saapuessaan kiitosten jälkeen Anneli tiedusteli tanssiyleisöltä
otetaanko hidasta vai nopeeta? Mutta kuten monesti aiemmin siihen ei saatu huutoäänestyksellä kunnon
ratkaisua. Siitä tuli siten niin sanotusti ”salomonintuomio”, eli otetaan kumpaakin
hidasta sekä että nopeeta... Ensimmäisenä encore kappaleena kuulimme aina vaan vuosi vuoden perään yhtä
kivalta kuulostavan vanhan Beatlesin eka pitkäsoitolta olevan ”i saw her standing there”,
jess!
Anneli kertoi seuraavana tulevan toisen encore kappaleen lisäksi että tämä keikka on Jarkon osalta Recados orkesterissa
viimeinen keikka. Jos näin voi sanoa tämä Jarkon viimeinen keikka "kruunattiin" Annelin ja Jarkon tyylikkäällä ja varsin
koskettavalla tulkinnalla kappaleessa "kertokaa se hänelle". Kaiken lisäksi kerrotun mukaan kappaleen sanoitus pohjautuu tositapahtumiin, jossa sotarintamalla oleva sotilas kaipaa jossain kaukana olevaa rakastettuaan! Jos olen rehellinen, vaikka toisaalta aikansa kutakin, näin se menee, niin kyllä
ainakin minun silmäkulmat kostuivat Annelin ja Jarkon koskettavaa duettoa
kuunnellessa eikä vaan ainoastaan tällä esittämiskerralla! :-))
Mikko Pellinen...
Tämän hetkisen tiedon mukaan Recados orkesterin uusi kiipparisti tuee olemaan Mikko Pellinen. Mikko on kotikyläni Jyväskyän poikia kuten orkesterissa edelleen jatkavat Mikko Tirronen sekä Tapio Leppänen. Hänestä lisää seuraavan tarinan yhyeydessä. Mikolle tervetuloa remmiin! :-))
Mikko Pellinen...
Tämän hetkisen tiedon mukaan Recados orkesterin uusi kiipparisti tuee olemaan Mikko Pellinen. Mikko on kotikyläni Jyväskyän poikia kuten orkesterissa edelleen jatkavat Mikko Tirronen sekä Tapio Leppänen. Hänestä lisää seuraavan tarinan yhyeydessä. Mikolle tervetuloa remmiin! :-))
Helminauha orkesteri hoiti hommansa niin ikään varsin mainiosti! |
Vielä
keikan päätteeksi kävin tervehtimässä Jarkkoa, ”eiköhän me vielä jossakin
nähdä! :-))
Tapsukka
kiittää Annelia sekä Recados orkesteria menneestä keikkavuodesta 2015!
................................................................................................................................
Palataan tuonne vuosien päähän...
Saas nähdä odottaako tään kuvan laiton jälkeen Tapsukkaa oiken kunnon... no ei ehkä sentään! Mutta mutta laitan kuitenkin tämän taannoisen kuvan esille jostakin tuolta oman arkistoni kätköistä, eli kuva Annelista tuolta jostakin vuosien takaa...! :-))))
Anneli sillon joskus... :-)))) |
Kiitokset: Tapsukka edelleen :-))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti