HIENO KEIKKAPÄIVÄ
TAKANA
Illalla Anneli ja
Rönnin lava…
Olimme
vaimoni kanssa jo kuukausi pari takaperin suunnitelleet ystäviemme Tarjan ja
Martin kanssa viettää heidän kotonaan yhteisen päivän kyläilyn merkeissä, sekä
lisäksi kuin pisteenä kyläilyn päälle aikomuksemme oli mennä illansuussa Annelin
keikalle lähistölle Rönnin lavalle Orivedelle…
Koitti
sovittu päivä eli viime lauantai ja eikun tuumasta toimeen, pikkumersun nokka kohti Juupajokea. Mikä vielä parasta kelikin oli varsin suosiollinen pikku kyläilyyn puhumattakaan illan tanssilava keikalle Rönniin. Päivänmittaan ennätimme kaiken muun puuhastelun ohessa käydä jopa hauskalla veneajelulla Näsijärvellä ennen illan keikkaa Rönnillä! :-))
Rönnillä tupa
täynnä…
Rönnille riensi Illan mittaan porukkaa tuvan täydeltä, todella tungokseen asti. Rönni on muutoin varsin hyvä keikkapaikka mutta nykyisin monesta muusta kesälavasta poiketen Rönniltä löytyy valitettavasti silloin tällöin aivan liikaa känniörveltäjä…
Annelin
ja Recadosin lisäksi Rönnin esiintyjälistasta löytyi mainio KinoJake orkesteri
sekä ulkolavalla esiintynyt Paula Koivuniemi. KinoJakea tuli seurattua Annelin
esiintymisen ohessa mutta Paula ”aikuinen nainen” jäi kyllä väliin. Sitäpaitsi hän ei kuulu suosikkeihini jota "pitäisi" käydä katsomassa... Keikan
aluksi Racados ja KinoJake vuorottelivat kunnes saimme siniseen ja punaiseen
pukeutuneen Annelin ensimmäiselle setilleen jotakuinkin vartin vaille yhdentoista. Jo hyvän
aikaa ennen Annelin lavalle saapumista
oli lavan edustalle kertynyt monikymmenpäinen Annelin fani joukko odottamaan
suosikkinsa lavalle saapumista.
Osin Annelin kanssa samaan aikaan ulkolavalla esiintynyt Paula Koivuniemen oli määrä aloittaa oma osuutensa yhdeltätoista, joten kaikki Annelia seuraavat ennättivät myös käydä Annelin puolituntisella väliajalla käväistä kuuntelemassa ulkolavalla
esiintyvää Paula Koivuniemeä ainakin muutaman piisin verran. Minä seurasin puolestani KinoJaken nuorekasta ja mukavaa meininkiä! :-))
”Tää on hyvä”…
Annelin
aloituskappaleena oli kuten viimeaikoina yleensä ”ne na na na”. Jatkossa
kuulimme muun muassa kappaleet toisena kappaleena tullut ”koivukuja” sekä edelleen
kappaleet ”rakkauden muistomerkki”, toivekappaleena kuultu Vaya Con Dios
kappale ”sold my soul”, ”kaksi kolpakkoa” sekä ”autotyttö”…
Seuraavana
kuulimme kappaleen tuolta kahdentoista vuoden takaa, kuten Anneli tulevan kappaleensa meille
esitteli, ja totta kai kyseessä oli tietenkin "vanha kunnon" kappale ”suojaan”… "suojaan" kappale esittelyn yhteydessä
jostakin lavan edustalla olleesta runsaslukuisesta Annelin fani joukosta kuului ”tää on hyvä”, ja
näinhän se tottakai on… :-))
Ensimmäisellä
setillä kuultiin Annelista vielä kappaleet ”liian pitkä matka kotiin”, Annelin ja Jarkon
duettona tulkitsema ”hits road jack”, ”hei sovitaanks näin”, ”kuolleet lehdet”
sekä Annelin ensimmäisen setin päättänyt ”syntinen koi”…
KinoJake - Anniina "Ansku" Siltanen ja Janne "Neppa" Nevanpää vauhdissa :-)) |
Välissä KinoJaken puolituntinen…
KinoJake
hoiti väillä tällä kertaa puolituntisen ennen kun saimme jälleen suosikkimme
Annelin takaisin lauteille. Anneli aloitti toisen settinsä tangoilla aluksi ”pohjalaisittain,
kriminal tango”, kuten Anneli ensimmäisen tangonsa meille hauskasti esitteli. Toisena tangona kuulimme kauniin ”soi maininki hiljainen”. Keikkaa jatkettiin kappaleilla ”don’t cry for louie”,
“jambalaya”…
”Anneli on tuhma”…
Illan
mittaan yleisön joukosta kuului välillä kaikkien voimakkaiden vihellysten ohessa vaikka
minkä kuuloisia heittoja Annelin suuntaan, milloin kehaistiin Annelia ja milloin mitäkin... Mitähän lienee vaikkapa tämän
kaverin päässä oli liikkunut joka heitti Annelille voimakkaalla äänellään, ”Anneli on tuhma”… Anneli
otti myös tämän heiton huumorilla, vastaten kaverille samalla seunnilla, ”en minä tuhma ole”…
ja se oli siinä, ei kuulunut enää lavan edestä enää vastausta!! Seuraavana oli vuorossa
sambakappaleet ”villi varsa ” sekä Madonnaa tuolta 80 – luvulta ”la isla bonita,
kaunis saari”…
”Moi beibe!”…
Vuoroon
tuli Annelin ja Jarkon duettokappale, Armi Anneli Armina ja Jarkko Dannyna, ”tahdon olla sulle hyvin
hellä”, ja jälleen, tottakait paikka paikoin omin näppärästi keksityin sanoituksin kuten lauantaina...”tahdon
olla sulle hyvin hellä, vähän kutitella ja nipistellä”… lauloi Danny Armin suuntaan, ojentaen hetken kuluttua Armille tavan mukaan jotain hyvää tällä kertaa pieneen viestilappuseen käärityn
suffeli patukan Armille…
Kappaleen jälkeen Anneli tottakait avasi vietinlappusen ja luki
siihen kirjoitetun viestin kaikille… ”Moi beibe! oot kyl salee niin snygi friidu et meitsi vois heti lähtee treffeille. Jos vaik käytäis tsufelle tai sit vaiks mennä skutsiin tsiigaan fogelit. Kyl oot sigamagee böönas. Pus!"... Viestin
lukemisen jälkeen Anneli ja Jarkko saivat hyvin ansaitut abloodit! Abloodien jälkeen Anneli katseli vielä hyvälle ystävälle osoitettua slangi sanoin
kirjoitettua viestilappusta, ja kertoen, ”pienen maalaispaikan tyttönä tätä on vaikea
ymmärtää tai lukea”… ;-))
”Hyvä Annelii”…
Keikkaa
jatkettiin kappaleella ”vihreät niityt”, kappale jonka jälkeen Anneli sai jälleen myös sitä hyvin
ansaittua huomiota kun abioodien ja voimakkaiden vihellysten ohesta kuului, ”hyvä Annelii”… Kuulimme edelleen kappaleet ”luotu lähtemään” sekä toisen setin päätteeksi
tulleet ” great balls of fire” sekä ”saappaat”…
”voi juma***ta
mikä piisi”…
Anneli
saapui vielä lavalle encore kappeleilleen kiittäen aluksi yleisöään kivasta
illasta, ja jälleen lavalle kutsumisesta… Anneli ”otetaan aluksi toivekappale, elikkä tää kappale kertoo
seitsemännestä taivaasta”. Tuskin Anneli oli ennättänyt kappale esittelyä
loppuun saattaa kun lavalta kuului, ”voi juma***ta mikä piisi”. Taisi ainakin tämä kaveri
pitää ja tietää mitä seuraavaksi tuleman pitää. Annelin osalta hienon illan
päätteeksi kuulimme kappaleen ”mikä sinun nimi on”…
Tapsukka
kiittää! :-))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti